Kuopion Pohjola-Norden järjestää jäsenilleen monipuolista pohjoismaista toimintaa. Vuosittaisia tapahtumia ovat muun muassa Pohjolan pidot, Pohjoismainen kirjastoviikko sekä Lucia-juhla ja -kiertue.
Nordplugg-kielikurssia on järjestetty Kuopion ystävyyskunnassa Jönköpingissä vuodesta 1998 lähtien, lähes vuosittain. Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoille / ruotsin yo-kokeisiin osallistuville.
Kuopiossa Lucia on valittu jo vuodesta 1990. Lucia-perinteen aloittivat Kuopiossa Kuopion kansalaisopiston kielten lehtori Ritva Kärki sekä Kuopion Pohjola-Norden ry:n puheenjohtaja Anna Lisa Paasonen. Kuopion kansalaisopistolla oli Ruotsi-teemavuosi ja Lucia-tapahtumalla haluttiin herätellä kiinnostusta ruotsin kieleen ja kohentaa sen asemaa mm. kouluissa. Kun idea oli nähnyt päivänvalon, Ritva Kärki marssi Uutis-Kukkoon Heli-Marjatta Sormusen ja Ippa Tuovisen puheille ja Uutis-Kukon toimeliaat naiset lähtivät koko sydämellään mukaan hankkeeseen. Ensimmäinen Lucia-neito Lotta Maijala valittiin siis vuonna 1990. Näin käynnistyi monivuotinen, edelleen jatkuva Lucia-perinne Kuopiossa.
Yhteystiedot
kuopio(at)pohjola-norden.fi
Puheenjohtaja
Sirpa Korhonen
Varapuheenjohtaja
Ilkka Pihlajamäki
Sihteeri
Minna Aalto